Ylikiimingin kirkko

Maria Stuartin epätoivoa ja vesisadetta

Kirkkotiellä autonratissa, puolitoistatuntia vesisateessa. Tostai-illan kohteena Kesäillan musiikkia Ylikiimingin kirkossa 2.7.2015. Illan sisällöstä en etukäteen tietänyt muuta kuin, että laulua on luvassa ja kirkosta tai edes paikkakunnasta ei mitään takempaa käsitystä. Vettä vihmoi.

Keltainen 1786 rakennettu Ylikiimingin kirkko, "erivartinen ristikirkko" erottui jo kaukaa. Erivartisuus tarkoittaa sitä, että kirkon pääkäytävä, keskilaiva on leveämpi kuin sivukäytävät eli ristikirkon "sivuristit".  Ja jo ulkoapäin voi nähdä jotain erikoista: korkeimmalla kohdalla ei olekaan risti tai kukko vaan Betlehemin tähti obeliskimaisen tornin jatkeena. Ulkoseinästä voi bongata uusklassismin piirteitä, valkoisia pilastereita, jotka kannattelevat kattorakenteita. Kirkon pihalla haisi nostalgisesti terva komean paanukaton käsittelyn jäljiltä. Lähialueella oli myös jokin kotiseutupäivä, jossa tervahautanäytös oli meneillään. Kirkon kupeeseen oli istutettu punakoivu juuri täältä, Ylikiimingistä löydetty erikoisuus. Mustanpuhuvat lehdet sopivat sateiseen iltaan, taustanaan kirkon keltainen seinä. 

Pihalla on jo tullessa mukavasti autoja, kuulijoita on tulossa konserttiin.

Kirkko näyttää olevan hyvässä kunnossa. Se on peruskorjattu alkuperäiseen asuun 200-vuotisjuhlien aikaan 1986. Kirkon etuosassa odottaa flyygeli konsertin alkua ja kynttilöitä sytytetään. Käsiohjelmasta näkee, että Kesäillan musiikkia tarjoavat Jenni Kinnunen, sopraano, Tuomo Rahko, tenori ja Laura Rahko säestää. Korkeakulttuuria tarjolla. Säveltäjissä on tuttuja nimiä, kappaleissa ei niinkään. Vain loppukiitokseksi sommiteltu Merikannon Oi, kiitos sa Luojani armollinen on tuttu entuudestaan. Scroderus vetäisi sen vajaa viikko sitten Paavolan kirkossa. Kulttuurikimaraa pukkaa kesäiltoihin kirkkoja kiertäessä.

R. Schumanin Maria Stuart -liedejä. Eli Skotlantilaista siskosselvittelyä ja elämästä luopumista, vankeuden epätoivoa ennen kuin katolinen kaula katkeaa mestauspölkyllä. Verisiä ihmiskohtaloita kauniissa kirkossa. Uskonnollissävytteisiä pohdintoja saksaksi.  Musiikinhistoriaa verkossa -sivusto sanoo, että Robert Schumann (1810-56) on liedeissään romanttisen levoton. Hänen melodialinjansa ovat lämpimän ekspressiivisiä, mutta sitäkin enemmän ilmaisun hienovaraisuus perustuu harmonisiin varjostuksiin. Siinäpä sopraanolle töitä. Illan tenorin selkeys ja biisivalinnat vetivät nyt kuitenkin mielessäni pitemmän korren. 

Vaikka tuhkaa, multaa oonkin, 

tuoni ruumiin murtakoonkin

kirkkaus, minkä sielu saa, 

voittaa loiston tähtitarhain.

Ylikiimingin kirkkoa googlaillessa osui silmiin kirjoitus urkujen hankinnasta vuodelta 1890: Viime talvena hommattiin Ylikiimingin kirkkoon urut vapaaehtoisilla lahjoilla, innokkaan kanttorin Jaakko Sarkkisen toimesta, joka ilmaiseksi otti soittaakseen sekä kustantaa polkijan. Hihhulit urkujen laittamista ovat olleet kovin vastaan ja kuin 22 p. viime kuuta niiden hyväksi pidettiin arpajaiset, ei niihin saapunut yhtään hihhulia yhtä vähän kuin antoi niihin voittojakaan. (Päivälehti 30.07.1890.) 

Hihhuleilla viitataan tuossa kirjoituksessa lestadiolaisuuteen, joka on nykyisin Pohjoismaiden suurin kirkollinen herätysliike. Ajatus kirkkomusiikista ilman urkuja mykistää, mutta hei, pitää muistaa esim. ortodoksinen kirkko. Lestadiolaisten kanta urkuihin on tietysti lieventynyt artikkelin kirjoitusajasta, vaikka moni nuorisokulttuurin ilmiö pop-musiikista hiustenvärjäykseen taitaa olla vielä vältettäviä asioita. Pohjois-Pohjanmaalla lestadiolaisuus näkyy arjessa.

Kirkon sakasti on mielenkiintoisesti alttarin takana. Alttaritaulu on vuodelta 1839 ja ainoa tunnettu Gustaf Holmqvistin maalaus - ei sillä, että kukaan tuntisi tuota Kustaatakaan. Ristiinnaulittu puulle maalattuna, Golgatan pääkallomäen luukasoja maassa. Tummat pilvet vyöryvät taivaalla. Alttaritaulun molemmin puolin tehdyt maalaukset ovat vuodelta 1986.

Puinen kupoli on puuarkkitehtuurin mielenkiintoinen kuriositeetti. Laudat on taivutettu kohti yläosaa. Lautojen kuumahöyrytys ja taivuttaminenhan on ihan perustekniikka entisajan laivaveistämöillä, mutta kirkon katossa se on näin äkkiseltään erikoinen tehokeino. Laivavarveilla puita on haudottu höyrytorvessa, jonka jälkeen niitä on voitu taivuttaa. Jossakin lähteessä sanotaan, että kostea hevosenlanta toimii myös. Komea kupoli, jota tummanvihreät rinkulat korostavat. 

Marmorointia kauttaaltaan. Ideanahan on kalliimman aineen imitointi, marmoria ei pahemmin Ylikiimigissä ollut 1700-luvulla varaa hankkia. Hirsisalvokset peittyvät tummiin pilastereihin, jotka jäsentävät kirkkotilaa. Marmorointikuvio menee kauttaaltaan alavasemmalta oikealle ylös kohoten. Kivimmäisiä juomuja on tehty tumalla ja vaalealla vihertävään pintaan. Komeita ja jykeviä ovat. 

Saarnatuolin suoraviivaisuus ja tyylitellyt lyhdekimput saivat minut veikkaamaan kustavilaista tyyliä eli uusklassismin hengessä tässä taas mennään, vaikka kustavilaisista huonekaluista tuttu helmenharmaa ei olekaan päävärinä. Kirkon seinien alaosa oli punainen, kuin puolipaneeli hirsiseinissä. Kattolistassa näkyy sabluunalla tehty koristelu, ornamentti, joka kulkee alttaripäätyä lukuunottamatta kaikkialla. 

Vanhan kellotapulin alaosa on jätetty paikoilleen ja se on toiminut aikoinaan ruumishuoneena. Tumman näköinen paikka.

Mukava kesäillan konsertti. Ilmaista lystiä eli edes kolehtia tai ohjelmalehtistä ei tarvinnut maksaa. Kuuntelemassa oli myös aika paljon lapsia, jotka jaksoivat ihmeen hyvin istua konsertin ajan. Käymisen arvoinen paikka.