Tyrnävän kirkko

Uusgotikkaa, viinitynnyri ja jazz-rytmejä kesäillassa

Kesäinen maalaismaisema vilisee mutkittelevan maantien laidalla. Perunapeltoja näkyy silmänkantamattomiin ja puiset laatikot odottavat vuorina syksyä ja perunoiden varastoimista. Ollaan pottupitäjä Tyrnävällä ja kohteena on Tyrnävän kirkko, sekä Kesäistä musiikkia 8.7.2015 klo 19.00. 

Tyrnävän seurakunnan vanha viinitynnyri on esillä kirkon eteisessä

Jykevä puukirkko erottuu kaukaa. Ollaan niin aikaisin paikalla, että kirkon ehtii kiertää pariin otteeseen. Juhannusruusut kukkivat talojen seinustalla, syreenit kirkon vieressä. Kuuset on komeita ja puukirkko korkea. Kävimme vähän matkan päässä vanhalla haustausmaalla, joka alkaa muistuttaa puistoaluetta - haudat eivät ole enää hoidettuja, sillä viimeisimmät haudatut ovat 1800-luvun puolella kuolleita. Paikalla on sijainnut Tyrnävän edellinen 1664 rakennettu kirkko. Kun vanha puukirkko paloi marraskuussa 1865, oli uuden kirkon suunnittelun aika. Sitä saatiin odottaa melko kauan.

Taas ihailtasiin Toppeliuksen maalauksia, mutta tuhopoltto vei kirkon ja maalaukset 1865. Muistokiveen on liitetty kopio vanhan kirkon kunnioitusta herättävän kooisesta avaimesta ja synkähkö lainaus ilmestyskirjasta. Bibliassa 1776 sanotaan vielä rankemmin: Ja minulla on helvetin ja kuoleman avaimet. Tuo Tuonela-sana on käytössä niin Kalevalassa kuin kansanperinteessäkin ja Raamatun tuonela on kai erilainen paikka. Mitäs olikaan eroa kristillisellä tuonelalla, helvetillä ja taivaalla?

Nyt Tyrnävällä kohoaa komea, vaalea puukirkko. Istumapaikkoja hulppeat 750. Päätytornillinen pitkäkirkko on vaalea ja edustaa uusgotiikkaa. Tyylin tunnuspiirteet tunnistaa, kun astelee harvinaiseen korkeaan kirkkosaliin, jossa pylväät kohoavat taivaisiin. Salissa on gotiikalle tyypillinen vertikaali, pystysuora fiilis. Ikkunoissa, saarnatuolin koristelussa ja yksittäisissä puuornamenteissa on gotiikalle tunnusomaisia suippokaariaiheita. Kirkko on suomalaisen arkkitehdin Lüchowin suunnittelema ja se valmistui vuonna 1881. Arkkitehdin kädenjälkeä näkyy Haapajärven ja Kalajoen kirkkojen uudistuksissakin.

Yksityiskohta kirkon ovien ristiaiheesta.

Tyrnävän kirkon vieressä on 1918 tapahtumien johdosta hauta tai muistomerkki, jonka taakse on kaiverrettu swastika. Miksi? Erilaisista risteistä kirjoitin viime bloggauksessa käytyäni Kempeleen vanhassa kirkossa.

Voisiko kirkon uusgotiikkaa henkivän sisätilan pylväissä nähdä gotiikalle tyypillistä kimppupilarimuunnelmaa puuarkkitehtuurin keinoin toteutettuna? Suuret ikkunat antavat valoa yltäkylläisesti, mutta alttarimaalaus jää varjoon valoisassa kirkossa. Suuret kynttiläkruunut ovat varmasti komea näky, jos niitä käytetään (joulunaikaan?). Haluan tulla paikalle katsomaan miltä sisätila näyttää massiivisten kynttiläkruunujen valaisemana.

Alttarimaalaus ´Paipenten kumarrus´ viipyilee jouluaiheessa jälleen kerran. Edellisellä kirkkovierailulla Kempeleen vanhaan kirkkoon opin sen, että Marian kuvaamiselle ei kirkoissamme ole montaa kehyskertomussa. Tässä yksi niistä kolmesta: Jeesuksen syntymä. Maalauksen on tehnyt tuntematon suuruus T. J. Tuhkanen 1907. Neitsyt Maria istuu tallin edessä kapaloitu Jeesus-lapsi sylissään. Maalaus sopii kirkkoon hyvin ja se herättää ajatuksia, on helposti lähestyttävä. Uskomatonta, miten suuri ero vuosisatojen välillä on, kun vertaa samaa aihetta, 1700-luvun Paimenten kumarrusta Kempeleen vanhasta kirkosta tähän sata vuotta vanhaan versioon.

Kesäillan musiikkihetki oli leppoisa kavalkaadi erityyppisiä lauluja. Esiintymässä olivat Mirja Pohjosenperä, laulu,trumpetti ja flyygelitorvi, Lilli Paldanius, sello, Risto Paldanius, basso ja Anu Kanerva-aho -urut ja piano. Illan ohjelmassa oli biisejä virsistä Abbaan. Panis Angelicus soi lehteriltä sellon ja urkujen välittämänä. Väliin yhteislauluna Täällä Pohjantähden alla ja sitten Saint-Saënsin Joutsen, Thank You for the Music ja If I Thought You´d Ever Change Your Mind. Biisit menivät vähän lämmitellessä ja yleisönkin eläytymistä olisi auttanut se, että solisti olisi irti laulujen sanoista, pystyisi eläytymään ilman tekstin lukemista. 

Illan parasta antia oli spiritualiteettia, hengellistä havahtumista, hipova Gershwinin Summertime ja Rodgersin Blue Moon. Biisit saattavat kuulostaa hissimusiikilta joissakin tilanteissa, mutta esiintyjät saivat konserttikokonaisuudessa ja kirkossa näihin henkeä. Milloin kokemus on uskonnollinen ja milloin eläytyminen tai taideteos on (vain?) puhdistava katharttinen kokemus? Paljon puhutaan myös voimaannuttamisesta (emporwerment). Lataako jumalanpalvelus joiltakin ihmisiltä akut ja relaa mielen yhtä tehokkaasti kuin juoksulenkki, metsästysreissu, hyvä kirja, lohturuoka tai lempparibiisi joltakin toiselta? 

Jokatapauksessa... kun konsertin pianisti päästi kirkossa jazz-sävelet ilmoille ja trumpetisti heitti sordinon särisyttämän soundin - oli kirkkotiellä fiilistä! Musiikista pääsi tosiaan nauttimaan ja kirkkokansa heräsi taputtamaan encoren. Eipä jumalanpalveluksessa tule varmaankaan fiilistä, että hei olipa hieno virsi, vetästään se porukalla uudelleen?

Voiko Summertimen sanat yhdistää tällaisessa tilanteessa uskonnolliseen yhteyteen? Taustalla on kuva äidinrakkaudesta alttaritaulun Paimenten kumarrus liikuttaa jokaista vanhempaa: syntymän ihme vastasyntyneen silmiin katsoen. Summertimen kehtolaulussa äiti laulaa lapselleen ja tiedostaa ohikiitävän ajan - kesä ja lapsuus eivät kestä ikuisesti. Käsivarsilla pikkulapsi on turvassa, mutta elämä ja tulevaisuus odottaa. Miten osaa päästää irti?

Summertime, and the livin´ is easy
Fish are jumpin´ and the cotton is high
Oh, your daddy´s rich and your ma is good-lookin´
So hush little baby, Don´t you cry

One of these mornigs you´re gonna rise up singing
And You´ll spread your wings and you´ll take to the sky
But ´til that morning, there ain´t nothin´ can harm you
With Daddy and Mammy standin´by

Yhteislauluna vetäistiin kolme kappaletta. Ilta alkoi Oi muistatko vielä sen virren -laululla Merikannon ja Leinon viitoittamalla klassikkobiisillä. Täällä pohjantähden alla. Ja illan päätteeksi: 555 Oi Herra, luoksein jää. Iltavirsi ei nyt kajahtanut ihan näin lennokkaana versiona, mutta fiilistä oli siinäkin mukana:

Uusgotiikan suippokaaria saarnatuolin koristeea ja muovisia viherkasveja rintarinnan

Tyrnävän valoisa kirkko oli hyvä konserttipaikka. MUOVISET limoviikunat!? heivaisin kiireesti kartanolle (eläisikö viileässä, valoisassa salissa vaikka vanhanajan huonekuuset, jos saliin vihreää halutaan). Jossain vaiheessa salia valaisemaan hankitut pallolamput tarvitsisivat myös päivittämistä - ainakin minun silmään ne pistivät muuten hyvin linjakkaassa kirkkosalissa. Mutta sivuseikkoja nämä... kirkkotie jatkuu.