Kempeleen kirkko

Muumioita ja Toppeliuksen tuohisia värikuppeja

Kempeleen vanha kirkko on rakennettu 1688-91 ja se on yksi 11 säilyneestä puisesta tukipilarikirkosta Suomessa. Tukipilarirakenteella tarkoitetaan hirsiseinien jatkokohtaan tehtyä hirsisalvospilaria, joka ainakin Kempeleen kirkossa näkyy selvästi sisäpuolella (kunnon kuvan unohdin ottaa). Kun hirsiseinää on jatkettu, liitoskohtaan muodostuu pilari, jota tukee vielä sisätilaa halkova sidehirsi. Kempeleen sidehirteen on kirjoitettu historiatietoja kirkosta (kuva yllä). Tukipilarirakennetta pidetään pelkästään suomalaisena rakennetyyppinä ja erityisesti pohjoissuomalaisena. Ei tule nyt mieleen maailmalta esimerkkejä samanlaisesta rakenteesta.

Kempeleen vanhan kirkon lähelle on rakennettu 1993 valmistunut uusi rakennus, joka kehystää mielenkiintoisesti näkymän vanhalle kirkolle. Päätin käydä jossakin tilaisuudessa uudessa rakennuksessa myöhemmin. Nyt piipahdin vain vessassa. Näytti uudelta, valoisalta ja mahtavalta kontrastilta vanhaan verrattuna - hienoa, että vanha ja uusi rinnastetaan ja tehdään rehellisesti rakennus uuteen tyyliin vanhoja näkymiä kunnioittaen. Mutta palataan tähän uudempaan osaan joskus myöhemmin, jos into kirkkotiellä jatkuu...

Vanhassa kirkossa oli messu eli ehtoollisjumalanpalvelus ja kirkon ovella toivotettiin kädestä pitäen tervetulleeksi. Pienehkö vanha kirkko oli melko täynnä joka penkkiriviltään. Varttuneempaa väkeä ja joissakin penkkiriveissä lapsiperheitäkin. Toppeliuksen maalaukset hallitsevat kirkkotilaa. Saarnatuoli on komea kuin koru.

Vanhaa kirkkoa voi lähestyä myös metsäisen näkymän kautta. Komea paanukatto ja suippo kirkontorni pilkistää vanhojen puiden takaa. Vieressä on erillinen kellotapuli, joka on tehty 1769 ensimmäisen tuhouduttua.

Mikael Toppeliuksen maalaukset Kempeleen vanhassa kirkossa

Kirkon alttaripäädyssä on kaksi isoa Toppeliuksen maalausta: Ristiinnaulitseminen ja Kristuksen ylösnousemus. Vasemmanpuoleinen Ristiinnaulitseminen on rajattu niin, että Jeesus on sommiteltu keskelle. Punainen aurinko hehkuu taivaalla ja ristin juurellla seisoo sotilasjoukko. Sotilas ojentaa nykyisen Raamatunkäännöksen mukaan iisoppiruo´on nokassa hapanviiniä Jeesukselle ja oikeassa laidassa lienee koko joukko Marioita (Magdala, Jeesuksen äiti, Klopaksen vaimo jne.) Toiset ristiinnaulitut jäävät sivuun kuvarajauksessa. Toppelius on maalannut erillisen kuvan, Jahven nimen, myös kirkon sisäkattoon ja alttarin takana on viivaperspektiivillä syvyyttä tavoittelevia rakenteita kuvaavat pylväät molemmin puolin ikkunaa. Ikkunalasista väikkyi sumennettuna kesäinen luonto, tuulessa heiluvat oksat.

Mikaelin sivellin on heilunut 1780 ja -90-luvuilla. Kirkon sakastissa on esillä Toppeliukselle kuuluneita tuohisia värikuppeja, joita pääsi katsomaan kun kysyi luvan. Keltaista tai okra-väripigmenttiä on värikupissa jäljellä. Maalien tekeminen 1700-luvulla (liimaväreihin) on ollut oma seikkailunsa ja väripaletti on ollut rajatumpi kuin nykyaikana. Värikipot ovat vaatimattomassa vitriinissä sakastissa muiden esineiden kanssa. Sakasti on kirkon toisella sivulla, toisella sivulla on "asehuone", joten kirkko muodostaa jonkinlaisen ristikirkon ylhäältä katsoessa.

Mikael Toppelius: Paimenet kumartavat Jeesus-lasta, Kempeleen kirkko

Joulun tapahtumia kuvaavassa Paimenten kumarruksessa on käytetty runsaasti sinistä väriä, jonka sanotaan olevan melko kallista ja vaikeasti saatavaa. Mitenhän on asian laita 1700-luvulla? Mistä sininen on tuolloin tehty? Sininenhän on neitsyt Marian väri ja sininen vaippa tai viitta onkin maalauksessa komeilla laskoksilla. Uskonpuhdistuksen jälkeen neitsyt Mariaa kuvataan luterilaisissa kirkoissa usein vain muutamissa tilanteissa: Jeesuksen syntymä eli jouluaiheessa, enkelin ilmestyessä Marialle ja Maria ristin juurella. Tilanne on täysin toinen ortodokseilla tai katolilaisilla. Olisiko jotenkin henkilökohtaisempi ote rukoillessa, jos esim. oman ammatiryhmän pyhimys olisi rukouksen välittäjänä tyyliin Pyhä Agatha leipureiden ja kellontekijöiden pyhimys sitten veisi rukoukset tehokkaammin perille, kun konditoriokonkurssissa on taivaalliselle ohjaukselle tarvetta tai rintasyöpä iskee? Agathan pitäisi auttaa täsmennetysti edellämainituissa asioissa?

Oikealla ylhäällä näkyy kirkkotilaa halkova sidehirsi. Saarnatuoli on tukipilarin kohdalla, johon Toppelius on maalannut poimuttuneen verhon. 

Täksi sunnuntaiksi sattui kirkkopyhistä apostolien päivä (nämä teemapäivät ovat minulle aivan uutta). Tätä blogia kirjoittaessa opinkin, että apostoleita ovat siis Jeesuksen opetuslapset, joita on kaksitoista: Simon, jolle Jeesus antoi nimen Pietari, Andreas, Jaakob, Johannes, Filippus, Matteus, Tuomas, Bartolomeus, Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot. Oiskohan ihan yleissivistykseen liittyvä juttu - en ole kaikkia ennen tiennyt. Pappi mainitsi myös kuinka aikalailla huonostihan heille kävi marttyyrikuolemien kera, josta johdettuna saadaan taas erilaisia symboleja: andreaksenristi, pietarinristi ...

Saarnassa kerrottiin monissa kulttuureissa tuttua tarinaa Baabelin tornista, jonka rakennustöitä Jumala halusi häiritä pistämällä ihmiset puhumaan eri kieliä. Ihminen ei saa luottaa omiin kykyihinsä liikaa, olla liian voimakas suhteessa Jumalaan. Pitää nöyrtyä jumalan edessä? Toisaalta tarina on ristiriidassa saanan mukaan lähetyskäskyn ja apostolien kanssa. Lähetyskäsky kokoaa ihmiset yhdeksi seurakunnaksi kristinuskon äärelle...   Kuuntelinkohan saarnaa oikein ja missasinko pointin? Saarnan aikana kirkkoon lensi linnunpoikanen istuen saarnatuolin päälle ja vei huomion koko kirkkokansalta. ;) Kirkon kuulutuksissa mainittiin vähän kaukaisempi sukulainen poisnukkuneeksi. Epäkristillinen ajatus sukulaisesta varpusena pyörähti mielessä. Mitenkäs se uudelleensyntyminen nyt luterilaisuudessa menikään - ei taida Varpunen jouluaamuna -tyyppistä meininki olla luterilaisuuden mukaista vaikka moniin muihin uskontoihin jälleensyntyminen sisältyy.

Jos varpunen lennähtäisi papin saarnan aikana saarnatuolin katokseen Toppeliuksen aikaan 1700-luvulla, niin mitä kirkkokansa siihen silloin on suhtautunut? Olisiko varpunen saanut tulkintoja liikkeelle? Kuinka paljon vaikuttavimpia kuvat, kirkonmenot, saarnat ja sattumat ovat ennen olleet ihmisten mielissä? Saarnatuolin katoksessa liihottelee puinen kyyhkynen pyhänhengen symbolina jo ennestään.

Usein puhutaan, että luolamaalauksia ja ehkä kirkkotaidettakin pitäisi katsoa tuon ajan valaistusolosuhteissa. Miltä Kempeleen kirkon maalaukset ovat näyttäneet pitkää kirkkomatkaa tehneen mökinäijän ja -akan silmin, jotka tulevat talviaamuna kirkkoon pitkän matkan päästä ja näkevät kynttilänvalossa häilyvät kuvat muun kirkkokansan tungoksessa? Mikä on ollut jumalanpalveluksen kieli Toppeliuksen aikaan, eiköhän silloin jo saarnattu suomeksi uskonpuhdistuksen hengessä? Miltä tarinat Baabelin tornista ja apostolien marttyyrikuolemista ovat tuolloin kuulostaneet?

Evankelista Johanneksen symboli on kotka. 

Tampereen ev.lut. seurakuntien verkkosivulla on lisätietoa kristillisestä eläinsymboliikasta.

No tämähän jo tiedetään: evankelista Luukkaan tunnus on härkä.

Kaste. Ja pyhä henkihän se siellä liihottaa kyyhkysen muodon ottaneena?

Pieni ummehtunut haju ja mielessä ne muumiot

Kempeleen kirkkoon on vanhan tavan mukaan haudattu lattian alle hautaholveihin noin 150 vainajaa. Kalevan artikkelissa on kuvia lapsivainajista 1700-luvulta, jotka on valmisteltu viimeiselle matkalle kauniisti. Päässä ja muuallakin arkussa on tekokukkia. Osa vainajista on muumioitunut säilyttäen kasvonpiirteensä, osa on haudattu kirkon alle multavammin, jolloin ruumis on maatunut. Viimeisen leposijansa sieltä ovat saaneet varakkaimmat talonpojat, sillä hautapaikat ovat olleet kirkon läheisyydessä kalliimmat kuin kauempana kirkkomaalla.  Kirkon lattian alle hautaaminen on loppunut 1796.
Joskushan puhutaan, että ajateltiin, niin että kirkon myös vieressä on arvokkaita hautapaikkoja. Kirkon katolta valuva vesikin on ollut hyväksi hautapaikalle arvokkuutensa vuoksi. Siunattuun maahan ei aina haudattu esimerkiksi itsemurhan tehneitä. Hautaamisen historia sisältää monenlaisia vaiheita ja tapoja.

Jumalanpalveluksen jälkeen tarjolla oli tapulikahvit, jonne huudettiin reippaasti mukaan. Myös täällä pappi kätteli kirkosta poistujat, joten tuli henkilökohtaisesti huomioitu fiilis. Lisäksi kirkkoon olisi saanut jäädä keskustelemaan vapaaehtoisten seurakuntalaisten kanssa, siihen kehoitettiin. Kastettujen lasten nimet on kirjoitettu "lehtiin", jotka kiinnitetään isoon puuhun uuden kirkkorakennuksen tiloissa. Aika hieno ajatus. Tuohan voisi olla parhaimmillaan kasvava yhteisötaideteos, joka kerää seurakunnan historiaa. Lisäksi se toisi tunteen siitä, että kuuluu johonkin joukkoon - yksi ihmisen perustarpeista. Irtonaisuuden kokemus taitaa olla nykypäivän hajanaisen arjen tuttuja vitsauksia, johon tuollainen yhteisötaide voisi vastata?