Tuiran kirkko

Tuomiosunnuntai ja jugend-ruusut

Tuiran kirkon järjestämään iltamessuun oli tullut ehkä noin 40 ihmistä. Kirkkosali on pieni ja hämmentävä. Ensikertalainen astuu sisälle uudenaikaisista lasiovista, mutta päätyy sitten 1910-luvulta peräisin olevaan kirkkosaliin, jossa jugend-ruusut kukkivat alttarikehyksessä ja puulattiat narisevat. Tuiran kirkko on onnistunut yhdistelmä uutta ja vanhaa.

Kirkko on valmistunut alunperin rukoushuoneeksi vuonna 1916 ja arkkitehti on Harald Andersin.

Martti Tarvaisen tekemä krusifiksi näytti aika rujolta illan tummuudessa.

Iltamessussa on mielenkiintoisen intensiivinen tunnelma. Vieressä istuva nainen ojensi minulle veisuukirjan, jonka virret on merkitty tauluun pienellä numerolla. Amazing grace soi hartaasti. Ajatuksissa pyörivät suvun tapahtumat sadan vuoden takaa. Mummun vanhemmat asuivat Tuirassa 1920-luvulla. Virsikirjan ohella käytetään uutta messulaulukirjaa, jossa on usempi uusi hengellinen laulu, tuore tuulahdus kanttorin pianolla säestettäväksi.

Tuomiosunnuntain tulinen järvi ja hammasten kiristys

Kanttori säesti virret pianolla. Tuomiosunnuntain tekstissä päästiin nyt ensimmäistä kertaa kunnolla jylisyttämään ilmestyskirjan hurjuuksia. Aika vaikuttavaa oli papin saarnassa ajatus mustavalkoisesta oikeasta ja väärästä. Mielenkiintoinen myös ajatus koko ihmiselämän summaamisesta, kuten egyptiläisissä maalauksissa, joissa Maatin sulka ja ihmisen puhdas tai paatunut sydän ovat puntarilla Osiriksen edessä. Taisipa se tulinen järvi paviaanin vartioimana olla niillä egyptiläisilläkin. Tuomiosunnuntain reissu olisi pitänyt suunnata vaikuttavaan Haukiputaan kirkkoon Toppeliuksen Viimeisen tuomion äärelle, jolloin teksti saisi kuvallisen vastineen. ;)

"Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen. Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. "

Hei apua. Mihin jäi se meidän luterilaisten ´sola fide, sola gratia´? Se että hyvät työt ovat lähimmäisiä, ei pelastausta varten?

Helsingin seurakunnan sivuilta löytyi ihan mukavasti kirjoitettua lisätietoa yleisesti messun rakenteesta. 

Sotkamon kirkko

Kanttorikööri ja ensilumi

Silmiin sattui Sotkamon kirkossa järjestetty konsertti ja päätin käydä katsomassa samalla kirkon. Chorus Cantorum Finlandae esiintyi marraskuisena maanantai-iltana komeassa kirkossa. Ennakkokäsityksenäni oli, että kirkkopahasessa esiintyy jokin Kainuun oma kanttorikööri, mutta yllätys oli sekä kirkon, että kuoron suhteen melkoinen. Upea elämys hienossa tilassa ja tasokkainta kuorolaulua pitkään aikaan!

Sotkamon kirkko on Kainuun suurin kirkko. Johan Oldenburg on suunnitellut kirkon 1854 ja Wikipedian mukaan kirkko on empiretyylinen päätytornillinen pitkäkirkko. Minusta kirkossa oli kylläkin kovasti puugotiikan piirteitä Tyrnävän ja Oulunsalon kirkkojen tapaan.

Kirkon alttaritaulun on maalannut Severin Falkman vuonna 1877 ja se esittää kristuksen ylösnousemusta. Enkelit siirtävät kiven haudan suulta ja Kristus herää kuolleista. Mielenkiintoiseksi alttarikokonaisuuden tekee alttaritaulua "laajentava" kuvaseinä, jonka on maalannut 1950-luvulla minulle uusi tuttavuus Lauri Välke. Lauri Välke on teosluettelonsa mukaan maalannut todella paljon kirkon sisätilojen kuva-aiheita, joten häneen törmään uudelleen. Kuvat olisivat voineet olla minun silmissäni vaikka 1980-luvultakin, niissä oli alttaritaulun kanssa dialogia käyvä hauska ote.

Tilaa hengittää Pylväät kohoavat uusgotiikan korkeuksiin.

Konsertti oli laadultaan huikaisevan hyvä. Uusi ja perinteinen kirkkomusiikki vuorottelivat ja näkyi yleisössä olevan myös nenäliinoille tarvetta. Mahtava sattuma Vuokatin reissulle.

Lisää Sotkamon kirkon sisäkuvia. 

Kastellin kirkko

Kastellin kirkko on valmistunut 1962. Arkkitehti on Veijo Kerola, joka suunnitteli kirkkoon alunperin myös kirkkotekstiilit ja kalustuksen. Kirkkotekstiilit on korvattu uusilla. Kirkossa on modernia ajattelua - seurakuntasali on rakennuksen kiinteässä yhteydessä. Kuusikymmentäluku ja perinteistä irtaantuminen henkii rakennuksessa. Moderni "kellotapuli" ottaa kulkijan vastaan.

Kirkon sisätilan perusilmeen antaa jyrkkä harjakatto ja valtaisa lasimaalaus. Alttaritaulun, lasimaalauksen nimeltään Vasten valoa, on suunnitellut Unto Pusa. Ikkunan koko on lähes 80 neliömetriä. Sisätilasta havainnollinen nettisivu.

Pusa on kirkon suunnitelleen arkkitehdin opettaja ja suunnitteluyhteistyötä on tehty jo arkkitehdin pöydältä lähtien - taide on kiinteä osa arkkitehtuuria. Pusan innoittajaksi mainitaan Fernand Leger ja Chartresin katedraalin interiööri. Chartres on vielä käymättä ;), mutta sen lattian labyritti on kiinnostanut minua pitkään, joten täytynee joskus käydä tsekkaamassa ja samalla tulee lasimaalaukset sitten tutuksi. :D

Kirkkotilan laidasta tulvii valoa. Muoviset limoviikunat ikkunarivin edessä ihmetyttävät?

Seurakuntalaisen silmät kiertävät Unto Pusan kiemuraisissa viivoissa ja värisommitelmassa. Nykykatsojan silmään väritys on aika hurja. Jumalanpalveluksen aikana ei teokseen ehtinyt vielä tykästyä ja kuviokin jäi arvoitukseksi, vaikka Pusan muista töistä pitäisikin. Pyhää kominaisuutta kuviossa tapaillaan ja jonkin tekstin mukaan Pusa pehmentää arkkitehdin suunnitteleman yhdeksänmetrisen ristin ankaruutta. Risti on lasimaalauksen edessä. Useita Pusan töitä on hankittu Valtion taidemuseon kokoelmiin.

Kirkkohopeat on suunnitellut suomalaisen muotoilun suurnimi Tapio Wirkkala.

Paljeovi erottaa kirkkotilan omakseen. Kun vertaa Karjasillan ja Kastellin kirkon penkkiasettelua, niin huomaa, mikä vaikutus on sillä, että täällä keskikäytävä jakaa seurakunnan perinteiseen tapaan ja luo symmetriaa tilaa. Karjasillan kirkkotilassa on erikoinen fiilis, kun keskikäytävä puuttuu. Morsian kulkeea alttarille omanlaistaan reittiä. 

Ylivieskan kirkko

Idols-tähti, vapaamuurarin alttaritaulu ja syyssadetta

Pimeän ajomatkan päässä Ylivieskassa hohti valaistu, komea kirkko sunnuntai-iltana. Luvassa oli konsertti, kun aamulla ei jaksanut lähteä jumalanpalvelukseen pitkän kirkkomatkan päähän. Voi vain kuvitella, millaista oli aikoinaan kirkossa käynti, kun kirkkoon oli pakko lähteä tiettömien taipaleiden päähän.

Ylivieskan kirkko on rakennettu alunperin jo 1786 huonokuntoisen kirkon tilalle. Kirkon uusgotiikkaan viittaava ulkoasu tuli mittavan kunnostuksen yhteydessä 1892. Thomas Kiempen maalaamat seinämaalaukset jäivät korjauksessa peittoon. Kirkon kolmannessa kerroksessa on kirkkomuseo, johon minulla ei nyt ollut mahdollista tutustua, täytyy käydä joskus...

Kirkon veti melkoisen täyteen Kristian Meurmanin konsertti. Laulajasta en tiennyt muuta kuin muinaisen Idols-osallistumisen. Pääkaupunkiseudulta Ylivieskan syyspimeyteen singahtanut bändi tuntui aluksi rikkovan kirkkotilan hiljaisuuden, mutta soittoon tottui ja laulajan taitoon luotti. Akustiikka söi kylläkin lyriikan, niin että sanoista ei saanut pinnistämälläkään selvää. 

Alttaritaulun on maalannut aivan uskomaton taiteilija Sigurd Wetterhoff-Asp, josta kertova Wikipedian artikkeli kannattaa lukea! Tyyppi oli mm. kirjailija, näyttelijä, runoilija, säveltäjä, muusikko, pilapiirtäjä, keksijä, arkkitehti, vapaamuurari, omalaatuinen kieltentutkija ja harrastaja-egyptologi. :D Ylivieskan ristiinnaulitun lisäksi tyyppi on maalannut melko suurikokoisia kuvia Hitleristä ja kehitellyt uskomattomia hankkeita silta- ja rautatieprojekteja. Värikäs, virallisen taidemaailman hyljeksimä tyyppi!

Ohjelma maksoi kympin ja rahat menivät Suomen lähetysseuran Tasaus-kampanjaan. Vähän turhan nihkeästi olen lähtenyt erilaisiin keräyksiin mukaan. Kovasti toivoisi, että osallistuessa saa todella vakuuden, että rahat menevät perille. Lähetysseura nousi esille jokin vuosi sitten lähettäessään työtehtäviin miesparin - kohu, joka kriittiselle tuttavalleni nosti varauksellisen tunteen koko järjestöä kohtaan. Suhteessa seksuaalisiin vähemmistöihin kirkolla on vielä pitkä tie kuljettavanaan. Pitääkö luterilaisen kirkon olla kaikesta samaa mieltä ja onko kaikkeen "virallinen kanta"? Aika mielenkiintoista on myös keskusteleva kirkko - ei täysin annettuihin dogmeihin perustuva. En tiedä...

Toivottavasti rahat menevät perille, eivätkä hallinnon pyörittämiseen, epärehellisiin käsiin tai korruptioon.

Korjauksen alle peittynyt, ruotsalaisen taiteilijan Thomas Kiempen 1780-luvulla maalattu alttarimaalaus on nähtävänä luonnollista kokoa olevana valokuvana kirkossa. Aiheena on Viimeinen ehtoollinen ja se on osa isompaa kokonaisuutta, joka on osittain tuhoutunut.

Konsertista poistui vähän hämmentynein tuntein - yleisö ja taitava esiintyjä eivät nyt minun omasta mielestäni aivan kohdanneet. Aivan kuin sunnuntai-illan konsertti olisi ollut jonkinlainen lisä ja tärkeämpi juttu olisi ollut esim. Ylivieskan nuorisolle tarjottu konsertti seuraavana päivänä, mutta käsittääkseni bändi oli tullut keikalle ihan tätä tilaisuutta varten. Missä oli idols tähteä ehkä kuulemaan tuleva nuoriso?

Limingan kirkko

Autoilen ihan yksikseni Limingan kirkkoon. Pelkkä autoilu hiljaisuudessa on sielulepoa arkihulinaan ihmisten keskellä. Aikaa ajatuksille. Lokakuun aamu on aurinkoinen. Tekee mieli pysähtyä valokuvaamaan, mutta seisahdun vain kahvikupposelle sillä olen hyvissä ajoin liikenteessä.

Limingan keskustassa on kivinen muistomerkki. Linnukkapatsas. 1930-luvulla pystytetyn muistopatsaan paikalla ovat olleet Limingan 2. ja 3. kirkko, jotka tuhoutuivat venäläisten hyökätessä vanhan vihan aikaan. Pitkät on kirkon juuret paikkakunnalla.

Pohjalainen uusrenessanssitapuli kohoaa aamuauringossa. Se on rakennettu 1733, joten ikää on jo kovasti. Kirkko on peltomaiseman keskellä ja komea. Ristikirkossa näkyy C.L.Engelinkin kädenjälki, uusklassismia peltoaukean keskellä. Pilastereita seinissä kuin Senaatintorilla ja vaaleankeltainen värisävy jykevää kivirakennusta jäljittelemässä. Kirkko on rakennettu vuonna 1823 laadittujen piirrosten pohjalta.

Vaivaisukko on nostettu sisätiloihin ottamaan kirkkokansaa vastaan. Tänä sunnuntaina väkeä on mukavasti liikkeellä. Ikkunoista tulee valoa sisään tulvimalla. Ikkunoita on aina kaksi päällekkäin ja valkoiseksi maalattu kirkkosali on korkea ja avara.

Tänä sunnuntaina kirkossa on vieraana tansanialainen piispa Victoriajärven itäisestä hiippakunnasta. Lääniä on piispalla aika paljon hallittavanaan, sillä alueella asuu 10 miljoona ihmistä, joista suurin osa kuuluu sukumoiden etniseen ryhmään, joista 90 prosenttia on jonkin verkkosivun mukaan perinteisen uskonsa kannattajia. Tähän hätään en saanut selville, millaisesta uskonnosta on kyse, mutta piispan suahilin kielisestä saarnasta kävi ilmi, että viime elokuun 2. päivä hän oli kastanut parisataa ihmistä evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi. Eli aika erilaiset olosuhteet, kuin näillä lakeuksilla. Mitähän kristinusko tuo Tansaniaan tullessaan?

Millaisin keinoin evankeliumia Tansaniassa levitetään? Limingan kirkon seinällä on pari mielenkiintoista maalausta 1700-luvulta, jotka kertovat sen ajan ajattelumaailmasta. Uskon, että viimeisen tuomion jako hyviin ja pahoihin, pelastettuihin ja kadotukseen meneviin on hirvittänyt ajan ihmisiä. Mikä on tuo useassa maalauksessa esiintyvä sininen pallo, jonka päällä Kristus tuomitsee eläviä ja kuolleita?

Kadotuksen kauhut ovat maalauksessa Toppeliuksen tasolla, vaikka taiteilija on Petter Bergström. Maalaukset ovat vuodelta 1741. Hurjia.

Kirkon katto on korkealla ja valo tulvii sisään.

Kirkon urut soivat komeasti. Seurakunnan uusi kuoro lauloi suomeksi ja swahiliksi.  Lehterin balusterikaide on koristeellinen. 

Kirkon alttaritaulu on massiivisen uusklassisen pylväikön ympäröimänä. Joonialaiset pylväät kannattelevat päätykolmiota. Alttaritaulun on maalannut nuori Oskar Nylander 1849. Nylanderista ei löydy kovasti tietoja Oulussa tapahtunutta itsemurhaa lukuunottamatta. Nylanderin maalauksia ei tunneta kovin montaa. Alttaritaulun sanotaan olevan hänen viimeinen työnsä. Sininen Snellman eli Helsingin Bottalla ollut muotokuva tuhoutui tulipalossa jokin vuosi sitten.

Kirkon saarnatuoli on peräisin edellisestä kirkosta ja erottuukin koristelunsa ja värityksensä ansiosta uusklassisen ryhdikkässä kirkossa. Kokkolalainen Johan Kytzell on veistänyt sen ja maalaukset on tehnyt vaasalainen Olof Ekelund. Hän on maalannut myös Kälviän, Sievin, Närpiön ja Lapuan kirkoissa ja joitakin kirkkotaiteen esimerkkejä on päätynyt Kansallismuseon kokoelmiin.

Olof Ekelundin maalauksia (yllä saarnatuolissa) sanotaan barokin kaikuja heijasteleviksi, värejä ja henkilöhahmoja tummasävyisen raskaiksi. Uusklassisen valkoista ja selkeää Limingan kirkon interiööriä vasten saarnatuoli näyttää korulta, vähän irralliselta koristukselta selkeässä ja valoisassa kirkkotilassa. Koristelu tiivistyy saarnatuolista riippuvaan viiniterttumaiseen puuleikkaukseen.

Kirkon lattian alta on jonkin korjauksen yhteydessä löytynyt kaksi maalausta, jotka joidenkin lähteiden mukaan ovat olleet edellisen kirkon alttaritauluina. Taulut on maalannut Petter Bergström 1700-luvullla. Ristiinnaulittu ja Viimeinen tuomio sijaitsevat kirkon vastakkaisilla seinillä.

Siikajoen kirkko

Enkeleitä, onko heitä?

Mikkelinpäivä on arkkienkeli eli ylienkeli Mikaelin päivä, nykyään kaikkien enkelien päivä. Mielenkiintoista, että päivää ei ole senkummemmin kaupallistettu, kun enkelit ovat kuitenkin kliseisen arkista kukkahattutätikuvastoa, puhutaan enkelihenkisyydestä. Raamatun enkelit ovat taistelijoita ja suojelijoita, eivät renessanssimaalausten söpöjä ja herttaisia puttoja tai amoriineja. Nelisiipiset kerubit ja serafit ovat oma lukunsa. Kerubi-sana esiintyy Raamatussa melkoisen monta kertaa. Raamatussa mainitaan Mikael, Gabriel ja Rafael, jotka kuvataan useimmiten nuorina miehinä.

Mikkelinpäivä on perhekirkkojen aikaa, joten nappasin tällä(kin) kertaa mukaan lapset. Kirkkokahvit on myös tarjolla pappilassa. Perhekirkossa oli mukavasti tuttuja virsiä, joten oli helppo veisata mukana. Jumalanpalvelus oli mukavan napakka ja lyhyt, niin että lapsiperheet oli otettu hienosti huomioon. Neljä perhekuntaa oli saapunut kirkkoon, niin että aika rauhassa sai veisata.
Pappi viittasi "meitä suomalaisia koskettavaan" enkelimaalaukseen ja lauloimmekin virsikirjaan kuulumattoman ja monisteena jaetun Maan korvessa kulkevi, joka on seminaarilehtori P. Hannikaisen käsialaa, kuten moni joululauluista. Kiiltokuvaa kerrakseen. Hannikaisen koululaisille suunnatut laulut levisivät opettajaseminaarilaisten kautta meidän kaikkien suomalaisten selkäytimeen, klassikkoja tukuittain. Laulussa on jotain muinaista pyhäkoulusyvyyttä ja mummolaa, kun taas Jumala loi tuo mieleen 80-luvun ala-asteen.

"Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: 'Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.'" (Matt. 18:2-3)

Kirkon edustalla on mänty, jonka sanotaan vioittuneen tykinkuulasta Suomen sodassa 1808. Männyn suojassa on sodan muistomerkki. Sodassa Venäläiset saavuttivat perääntyvät Ruotsi-Suomen joukot ja käytiin yhdeksäntuntinen viivytystaistelu 18.4.1808. Neljätuhatta venäläistä ja parituhatta Ruotsi-Suomen sotilasta ottivat yhteen, niin että kirkon tapulin lähistölle on haudattu paljon kaatuneita, kaatuneita ja haavoittuneita sanotaan olleen noin 200 miestä. Siikajoen ja Revonlahden taistelujen jälkeen venäläiset joutuivat perääntymään kohti etelää.

Kirkon eteisessä on vanha tapulista tuotu kello vuodelta 1730.

Tojnen on sijtte tehty ylemmäxi joesta. Ja samalle sialle on tämä ja colmas HERRAN HUONE Wa 1701 rakettu, mutta laattian, katon ja penckein puolesta udistettu ja parattu Wa 1765 ja sen jälkeen Wa 1771 Altarin taulu ja saarnastoli Walmistetut, ja Wielä 1722 maaleilla cuwaildut.

Siikajoen kirkkon on rakennettu 1701 ja sitä on uudistettu useaan otteeseen. Nykyinen ulkoasu on kutakuinkin vuodelta 1852. Ristikirkon kahdessa sakarassa on aumatut paanukatot, kahdessa on päädylliset. Kirkon lattian alle on haudattu runsaasti vainajia ajan tavan mukaan. Jututtamani papin mukaan tulevina vuosina museovirasto saattaa inventoida lattian alle haudatut vainajat. Tieteellisempiä tutkimuksia ei hautaamisesta ole tehty, Kempeleen kirkon hautaustavoista on saatu aika hienosti tietoa, kuten blogikirjoituksessa taisin kirjoittaa. Mielenkiintoista tietoa menneistä tavoista ja ihmisistä on siis vielä tiedossa.

Mikael Toppelius koristi kirkkoa vuonna 1771 ja 1772. Alttaritaulu Jeesus Getsemanessa taulu on vahvakontrastista Toppeliusta Lohjan kirkon triptyykin tapaan. Perhekirkon saarnassa viitattiin taulun enkeliin, joka on perinteisen enkelikuvaston mukaisesti nuori mies. Kirkon katonrajasta ja saarnatuolin koristeista voi hahmottaa myös enkeleitä Mikkelinpäivän teemaan sopien.

Ison alttarimaalauksen yläpuolella on Keihäänpisto. Jeesus ristiinnaulittuna ja roomalainen sotilas Longinus keihäänsä kanssa Jeesusta sohimassa, kun Kristus valuu "verta ja vettä". Keihäitä muuten on katolisen kirkon pyhäinjäännöksinä kolme, joista yksi Vatikaanissa.

Myös saarnatuolin evankelistat ja Kristus ovat Toppeliuksen käsialaa. Eikös tuossa ylemmässä saarnatuolin kuvassa Kristuksella näykin vertavuotava haava vasemmassa kyljessään? Alla evankelistat Luukas (härkä) ja Johannes (kotka). Kirkkoja kiertäessä alkaa jo urautua tämä koristelutraditio: evankelistat näkyvät melkein aina saarnatuolin paneeleissa, jos 1800-luvun lopun uudistukset eivät ole niitä hävittäneet vaaleiden sävyjen alle. Saarnatuolissa paloivat aidot kynttilät!

Siikajoen kirkon heleän vaaleat lasimaalaukset ovat Hilkka Toivolan tekemät. Vuonna 1957 tehdyt taideteokset ovat Kaksi leipää ja viisi kalaa, Jeesus ilmestyy opetuslapsille ja Jeesus siunaa lapsia.

Komea ja vanha kirkko tarjosi silmänruokaa aikuisille ja lapsille, niin että käytävän keskellä ollutta, leluja täynnä olevaa kirkkokoria ei tarvinnut käydä penkomassa. Tunnelmallinen ja ihmisen kokoinen kirkkorakennus täynnä kolmisataavuotista historiaa. Jumalanpalveluksen päättyessä lapsille jaettiin Mikkelinpäivän enkelikoristeet ja kaikki kutsuttiin ystävällisesti kirkkokahville läheiseen pappilaan.

Tykinkuula pappilan seinässä

Siikajoen pappila on rakennettu edellisen pappilan tulipalon jälkeen jo 1700-luvun lopussa. Kustavilaisesta tyylistä ei enää ole paljon jäljellä, rakennusta on korjattu useaan otteeseen. Pappilan ulkoasu, alueellamme suhteellisen harvinainen mansardikatto tuo mieleen Astrid Lindgrenin kirjojen maailman. Pappilan ympäristössä käytiin taisteluja huhtikuusa 1808 Suomen sodan melskeissä. 


Istumme peruskorjatun pappilan saliin pöydän ääreen ja meille tarjoillaan ystävällisesti kahvia ja paikassa on lämmin tunnelma. Pappi kättelee vieraat ja juttuseuraa löytyy. Tätä tulin erityisesti katsomaan: pappilan seinässä on tykinkuula Sodan jäljiltä! Huhtikuun taisteluissa 1808 on salin ikkunasta iskeytynyt omien ampumana melkoinen jysäys. Pappi kertoo mukavasti talon historiasta, säilössä olevista 1600-luvun kirjoista ja ojentaa lasten kokeiltavaksi pihalta löytyneen toisen tykinkuulan. Pelloilta löytyy aina silloin tällöin kolmesataavuotta vanhaa romua. Joen penkalla on joidenkin tekstien mukaan vallihautojen jäänteitä. Kehystetty kuula henkii historiaa:

Pappilan ja kirkon välisen koivukujan ovat istuttaneet rippikoululaiset vuonna 1946.

Pappilan pihamaalla on vieraillut myös Aleksanteri I Siikajoen ylitettyään matkallaan Oulusta Raaheen 1819. "Mie keisari" oli Aleksanteri toistellut mennessään, niin että porukka oli osannut osoittaa kunnioitusta oikealle tyypille. Keisari vietti lähiseudulla, Raahessa hetken ja jatkoi matkaansa.

Pappila on ollut seutukunnan parhaimpiin kuuluvia maatiloja ja varmasti Siikajoen kulttuurikehto. Paikkakunnalla on vuosikymmenet kiertänyt sitkeä kummitusjuttu Pappilan Harmaasta naisesta, joka kulkee levottomana talossa.

Mikkelinpäivän perhejumalanpalvelus ja kirkkokahvit pappilassa oli hyvä kokemus ja vieras konkkaronkka otettiin lämpimästi vastaan. Erityistä historian havinaa kirkkokokemukseen toi Suomen sodan aikainen, käsin kosketeltava menneisyys. Kotiseutuidentiteetti kohisee täällä vahvana kuin lähistöllä virtaava Siikajoki.

Mikkeliltä ämmät pirttiin, nauriit kuoppaan ja naatit päälle.

Suomalainen sananlasku