Mustikanvarpujen keskellä SOLA FIDE -SOLA GRATIA
Oulujoen kirkko on valmistunut 1908 ja se on yksi Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennuttujen kulttuuriympäristöjen luettelon kohteista, yritystä on päästä maailmanperintölistoillekin Petäjäveden vanhan kirkon kaveriksi - en tiedä onnistuuko. Kirkko on hienosti metsän ympäröimänä. Vaalean vihreät mustikanvarvut reunustavat kulkureittiä ja pääovea on vaikea hahmottaa. Symmetrisiin julkisivuihin tottunut matkaaja hämmentyy jugend-ajan epäsymmetriasta. Ikkunoiden pieniruutuiset yläosat ja vaaleita seinäpintoja reunustavat tummemmat kehyslaudat henkivät rakennusajan tyylipiirteitä.
Arkkitehti Viktor J. Sucksdorff on ammentanut ajan hengen mukaisesti Itä-Karjalan kansanarkkitehtuurista. Ihan karjalaispirtissä ei kirkossa sentään olla, mutta tyylivaikutteet ovat selvät: sisätilan maalaamattomat hirsiseinät ja kirvesmiesten taidon arvostaminen vievät ajatukset ajalle tyypilliseen karelianismiin ja kansallisromantiikkaan. Pohjois-Suomen ainut säilynyt puujugend-kirkko on kokonaistaideteos ilman alttaritaulua.
Paljaat hirsipinnat nostavat kansallisromantiikan tyylipiirteet mieleen. Kirkko on lämmin ja karun kaunis. Kirkon kelloon on jonkin tietolähteen mukaan kaiverrettu isänmaallisesti "Oi, Herra siunaa Suomen kansa". Ympäristön metsämaisema ei voisi suomalaisempi olla. Kirkon ympäristön hoidettua nurmikkoa on palautettu joidenkin lähteiden mukaan takaisin metsämaaksi - todella kannatettava idea!
Oi, kuulautta taivaan, ei yötä ollenkaan!
Jumalanpalveluksessa, ehtoollismessussa, laulettiin Toivo Kuulan säveltämä virsi 574, jossa on ajankohtaan ja kirkon henkeen sopivaa isänmaallista paatosta. Ehkä messun tunnelmaa ja tulkintoja värittää minulla läheisen Hiukkavaaran kasarmialueen henki. Oulujoen kirkko taitaakin olla aika monen muistoissa sotilas- ja vihkivalojen paikka. Pakko tietysti hirvitellä virsikirjan sivua selaillen, miten Kuulalle kävi virren sävellysvuonna 1918 Viipurin Seurahuoneella. Isänmaallisessa hurmoksessa ja sodan raaistamissa mielissä on vaaransa. (Eikä kuula kalloon- tapausta hillinnyt ollenkaan vappuaaton iloksi tuotu 25 litran spriikanisteri). Viinan kiroja sopii ajatella tänä juhannussunnuntaina, kun puolella Suomea on krapula?
"Pyydä minulta mitä tahdot, niin annan sen sinulle."
Juhannus, Johannes Kastajan synttärit rakentaa aasinsillan myös kyseisen synttärisankarin kuvaamiseen. Uskonnollisen taidehistorian kuvastoon, kunnon kauhukabinettiin, kuuluu Johannes Kastajan irtonainen pää. Muistattehan Herodeksen villit synttäribileet ja sen hurjat seuraukset? Taidehistorian vakiintunutta kuvastoa on hekumallisesti tanssinut Salome, joka kantaa tarjottimella Johannes Kastajan päätä. Versioita löytyy satoja aina Caravaggiosta lähtien. Tässä kuvaesimerkkejä kuvataiteista kauhisteltavaksi juhannussunnuntai-iltaan halukkaille.Siinäpä on suomalaiseenkin juhannukseen draamaa ja ristiriitaa meidän kirkkotietä kulkevien sielunmaisemaan. Samaan keskikesän viikonloppuun mahtuvat Salomen synniltä haiskahtvat juhannustanssit ja sunnuntain sovitteleva ehtoollinen.
Oulujoen kirkon ainoita maalauksia on tämä Venny Soldan-Brofeltin öljyvärityö, joka kuvaa Jeesusta erämaassa. Mielenkiintoisesti kehystetyn taideteoksen on lahjoittanut oululaistehtailija Åströmin vaimo. (Nahkatehtaasta olenkin kuullut loputtomiin juttuja, kun mummuni vaari oli siellä vuosisadan alkupuolella töissä). Näkeekö Jeesuksella monesti turbaania? Jeesuksella on valkoiset, viattoman ja pyhän vaatteet, mutta ei sädekehää. Maalauksesta kerrotaan enemmän Oulujoen kirkon taiteen sivustolla.
Kirjailija Juhani Ahon vaimon, taiteilija Venny Soldan-Brofeltin taiteesta lisää tässä Kuopion taidemuseon taidevartissa:
JHS - Jesus Hominun Salvator - Jeesus ihmisten pelastaja. No, ne viime blogipostauksessa ihmettelmäni apostolithan tarkoittivat opetuslapsia. Nimet on nyt Oulujoen kirkossa kirjoitettu kirkon päätyyn, mutta yksi alemmaksi kuin muut: Juudas. Juudas on se kavaltajatyyppi, jonka jalkojen juureen maalataan ehtoolliskuvauksissa musta kissa synnin ja kavalluksen merkiksi tai joka on Danten alimmassa helvetissä Jumalaisessa näytelmässä. Erikoista, että kirkon ulkoseinässä on tällaista koristelua, kun sisätila on niin pelkistetty.
Kirkkoon oli juhannussunnuntaina tullut 24 ihmistä. Tunnelma oli unelias, mutta saarna puhutteli. Taitaa pappi tai jumala lukea tätä blogia, kun sain vastauksia edelliseen kirjoitukseeni, jossa heitin ajatuksen siitä, että voiko uskontoa suorittaa - päteä päättämällä, että nyt kierretään kirkkoja.
Se on kuule vissiin niin, että meillä luterilaisilla mennään sola fide - sola gratia -mallin mukaan. Omat hyvät teot eli kirkkokierrospingotus ei taivaan ovia avaa. Pappi kertoi rippikoululaisten muistisääntöä ARMO-sanaan ja tulihan tässä aikamoinen fariseus-fiilis, kun uskonnollista kilvoittelua ja kirkkotiekierroksia bloggaa julkisesti. Luterilaisuuteen kuulunee vaatimattomampi meno - itsestä ja kirkossa käymisestä ei huudella? Ensimmäiset tulee viimeiseksi ja se heikoin ja syntisin istuu Jeesuksen vierellä kunniapaikalla. ARMO.
Sydänten rikkaruohoja pitää kuulemma kitkeä tasaiseen tahtiin, sillä uutta kasvaa yhtä vauhdilla kuin ruohottuvalla kasvimaalla (en oo muuten vieläkään saanut vuoltua hernemaalle tukikeppejä). Mutta mutta, mitkäs niitä syntejä ja rikkaruohoja ovat? Mitä jos ei tässä syyllistytäkään omissa juhannustunnoissa vaan annetaan kaiken rehottaa luonnontilassa, kuten vaaleanvihreiden mustikanvarpujen Oulujoenkirkon kupeessa. Kyytiä kitkemiselle ja tasaiselle nurmikentälle kirkon kupeesta? Mä taimi olen sun tarhassas...
P.s. Plussaa virsivalintojen sekaan pujahtaneelle Pekka Simojoen virrelle vuodelta 1985, joka kuulosti etäisesti rippikoulusta tutulta. Nimi ei jäänyt mieleen, mutta herättäähän se, kun joku sävel on tuttu ja pystyy veisaamaan mukana. Ehtoollisen sisältänyt messu oli tunnin mittainen ja jaetun käsiohjelman kanssa pysyi helposti hommassa mukana. Plussaa myös siitä, että kirkkoon mennessä oli henkilökunta tervehtimässä ja pappi kätteli reippaasti kaikki kirkosta lähtijät. Jäi hyvä fiilis.
Oulujoen kirkko YouTubessa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti