Karjasillan kirkko

Betonia ja tiiltä ja menetetty taivaspaikka?

Kalevi Lankisen 1963 suunittelema Karjasillan kirkko sattui konserttikohteeksi, kun etsiskelin sunnuntain jumalanpalveluksia. Karjasillan kirkossa olen käynyt vain kerran aikaisemmin. Osallistuin kummilapseni konfirmaatioon - kummilapseni rippipappi ei osallistunut, koska toinen konfirmaation papeista oli nainen. Menikö tässä minullakin taivaspaikka naispapin toimitukseen osallistuessa?

Ehkäpä rangaistus on aavistuksen lievempi, vaikkapa hetken mielijohteesta valitun konsertin ensimäinen urkukappale, Thierrry Escaichin Evokation II, 1996, joka vastaa mielestäni varttia kiirastulessa. Huomasin yhtäkkiä osallistuvani Pohjois-Suomen nykymusiikkijuhlien uuden musiikin lokakuuhun. Auts. Jälkikäteen luin tästä hirvityksestä, että Evocation II on "tonaliteettia, rytmiä ja harmoniaa virtuoosisesti hyödyntävä moderni teos. Teoksessa on paljon soittimen äärellä improvisoiden keksittyjä komplekseja rytmejä ja pitkälle kehiteltyjä melodioita." Voi Jeesus. 

"Tänään, kuten aina, kirkossa ollaan musiikin tyylien kehityksen kärjessä", sanotaan uuden musiikin lokakuun sivuilla. Oulun seurakunnan sivuilla tapahtumasta ei varoiteltu sen kummemmin, mainittiin vain kuorokonsertti. :)

Thierry Esaich: Evocation II, 1996:

Karjasillan kirkkosali on tiiliseinäinen ja valoisa. Kirkkosalin ikkunoista sanotaan, että ne ovat kuin enkelin siivet, joiden suojaan seurakunta kokoontuu. Tila on passeli nykymusiikin esityspaikka. Pitkät penkit kokoavat ihmiset yhteen, seurakuntaa ei erota edes kirkon käytävä, joka useimmiten on keskellä tilaa.

Kirkkosalin lisäksi rakennuksessa on kirkkoherranvirasto ja useampi seurakuntasali. Arkkitehtuuri heijastelee uudenpaa käsitystä seurakunnasta kuin ristikirkkojen sarja, joita olen kirkkotiellä tutkinut.
Kerhohuoneissa ja arkkitehtuurissa on jotain kotoisaa tällaiselle satunnaisesti seurakunna kerhoja kolunneelle 1980-luvun lapselle.

Kirkkosalin katto koostuu epäsymmetrisistä kaarista, joiden on sanottu olevan "elämänkaaria", erilaisia ja eri mittaisia. Katse kiinnittyy alttarin yllä leijuvaan veistokseen.

Kristuksen toinen tuleminen -alttariveistos

Valkoisessa valossa kylpee Oulussa syntyneen kuvanveistäjä Essi Renvallin pronssiveistos. Huomionarvoista on, että veistos ei ole perinteinen krusifiksi vaan Jeesus on kuvattu voitokkaana. Pronssin kaunis, vihertävä patinointi vaatekappaleessa on herkän sävyinen. Hahmolla on paljonpuhuvat reiät, stigmat käsissä ja jaloissa.

Essi Renvallin 1963 valmistuneen Kristuksen toinen tuleminen -veistokseen on vaikuttanut Oulun uskonnollinen ilmapiiri 1960-luvulla. Kaupungissa odotettiin Oulun seurakunnan sivujen mukaan jopa maailmaloppua, josta lähin merkki taisi olla jokaista oululaista liikauttanut Typen pamaus. Jalansijaa Oulun uskonelämässä sai mm. Heinoslaisuus, josta ilmestyi dokumenttielokuva jokunen vuosi sitten, hurjaa meininkiä:

Komm, süsser Tod. 
Komm, sel´ge Ruh.
Komm, führe mich in Fride.

Pohjois-Suomen XI nykymusiikkijuhlien konsertti keräsi kirkkoon ison kuulijakunnan. Ensivaikutelmasta toivuttuani konsertista löytyi useita mielenkiintoisia kohtia. Upea aloitus norjalaisen Knut Nystedtin rauhalliselle kuoroteokselle oli kuorolaisten soluttautuminen yleisön joukkoon. Yllättäin kuoronjohtajan merkistä musiikkiin yhtyi penkkirivien kätköistä kuorolaisia laulaen Komm´ süsser Tod, kuin kutsuttuna meidän kaikkien keskeltä. Kuoro kerääntyi hiljalleen eteen ja musiikki ympäröi ihmiset. Bachin sävellystä ja nykymusiikkia kerrostellen, ajallista syvyyttä.

Suurkuoroksi muuntuneen konsertin kuohuntaan pääsi Lauri Nurkkalan Vita est mare kuoroteoksen myötä. Hetkittäin juurevana soiva melodia ja sitten taas sekoittava aallokko häiriten tälliasta maallikkokuuntelijaa, joka janoaa tavanomaista ja tuttua virsimaailmaa. Kuoroteoksista ymmärsi ajalliset kerrostumat, vaikka nykymusiikki onkin jäänyt melko vieraaksi. Vita est mare nosti konserttikokomuksen komeaksi kokemukseksi.

Syyskuun taivas. Sateinen sunnuntai. Kirkkotie jatkuu.