Espoon tuomiokirkko

Sanningens Ande, som av höjden talar, som oss upplyser och...

Espoon tuomiokirkossa oli valtakunnallisten kotiseutupäivien juhlajumalanpalvelus 9.8.2015. Suvisunnuntai oli mitä mainioin. Kirkko täyttyi seurakuntalaisista ja eri puolilta Suomea tulleista vieraista. Erityistä minulle jumalanpalveluksessa oli kaksikielisyys ja tutut virret, sekä kirkon interiöörin esille otetut maalaukset keskiajalta.
Olen ollut joskus aikoinaan kirkossa häävieraana ja muistot siitäkin kesäisestä päivästä ovat mukavat.

Espoon tuomiokirkon vanhimmat osat ovat 1400-luvun puolelta. Rakennusvuosiksi mainitaan 1885-1890, seurakunta on tietysti huomattavasti kirkkoa vanhempi itsenäistyttyään Kirkkonummen emäseurakunnasta. Kirkko on pyhitetty apostoli Matteukselle.

Kirkon kellotapuli on vuodelta 1762. Kirkkoa on korjattu useaan otteeseen. Laajennustyössä osa kirkon keskiaikaisista maalauksista on hävinnyt ja loput on aikoinaan peitetty aina 1930-luvun korjaukseen asti, jolloin maalaukset otettiin esille.

Vaurioitunut krusifiksi on nähnyt paljon. Maalaukset antavat veistetylle Jeesukselle mielenkiintoisen ja vaihtelevan taustan. Kuvioissa on toistuvia ornamentteja ja mieltä kutkuttavia, esittäviä aiheita.

Tähtiholvissa on kaksi enkeliä molemmin puolin pieta-aihetta, Marian sylissä on Jeesus. 

Mutta mitä mitä tapahtuu kirkon takaosassa? Pirut kirjaavat ylös nukkuvien ihmisten nimet siannahkaan. Hahmoilla on komeat sarvet ja kippurahännät. Hurjia olioita, mutta aavistuksen koomisia, vähän Hugo Simbergin piru-maalausten sukulaisia. Ilkamoiden piru auttaa lypsyvää naista (varastamaan maitoa?) ja jossakin maalauksessa nainen lentää kirveellä kyöpelinvuorelle. Kuvissa esiintyy joidenkin lähteiden mukaan myös minulle uusi tuttavuus, para, paholaisen kätyri. Eräässä kuvassa on yleiseurooppalainen tarina Ellasta, joka erottaa onnellisen parin toisistaan ja saa palkkioksi paholaiselta kengät. Itse paholainenkin säikähtää Ellan pahuutta ja ojentaa kengät tikun nokassa.

Tutut virret ja vaihtelu suomen ja ruotsinkielen välillä teki jumalanpalveluksesta mielenkiintoisen. Viimeinen virsi laulettiin omalla äidinkielellä rinnakkain toisen kotimaisen kanssa. Saarnassa sivuttiin kotiseutupäivien teemaa ja kotiseudun merkitystä. Mistäs se Jeesus oli kotoisin? Erityisvireen itselle sai aikaan edellisenä iltana kuulemani uutiset läheisten ajamasta kolarista, jossa onneksi ei ihmisille ollut käynyt kuinkaan. Virsien juurevuus liikutti ja oli kiitollinen mieli.

Ingen nöd och ingen lycka
skall utur hans hand dem rycka.
Han, vår vän för alla vänner, 
sina barns bekymmer känner.