Kalajoen kirkko

Elokuisena sunnuntaina Kalajoen tiilisessä kirkossa vietetään 50-vuotta sitten ripille päässeiden juhlasunnuntaita. Kirkon piha on täynnä autoja jo varhain. Aurinko paistaa paremmin kuin koko kesänä. Kirkon ovella kuuluu, kun mieskuoro harjoittelee. 

Kalajoen punatiilinen kirkko rakennettin 1870-luvulla ja sen on suunnitellut F. W. Lüchow. Kirkon sisätilat ja torni on rakennettu käytännöllisesti katsoen uudelleen, sillä kirkko paloi puuosiltaan 1930 lämmityskaminan sytyttämänä. Aika monen kirkon tuhoksi on koitutunut tulipalo.

Kirkon alttariseinustalla, kirkon kuorin apsiksessa (apsidiksessa?) on kolme maalausta ja lasimaalauksia. Kultakehykset ryhdittävät maalaussarjaa. Keskimmäisenä on Albert Edelfeltin ja Helene Schjerfbeckin opettajan Adolf von Beckerin maalaus Kristuksen ylösnousemisesta. Beckerin töitä on runsaasti Valtion taidemuseon kokoelmissa.

Taiteilija Toivo Tuhkanen on maalannut paljon maisemia ja muotokuvia, sekä joukon alttarimaalauksia. Kalajoen seurakunnan urkurahaston varoin on ostettu 1908 hänen tekemänsä Tuhlaajapojan paluu ja Hyvä paimen. Ne ovat siis pelastuneet 1930-luvun tulipalosta. Tuhkasesta löysin aika niukasti tietoa, mutta maalaukset puhukoon puolestaan. Tuhkasesta sanotaan, että kultakauden tyylin omaksuttuaan hän ei mennyt muotivirtausten mukaan ja on siksi Suomen taidehistoriassa vähän syrjään jäänyt taiteilija. Yksityiskodeista löytyy runsaasti hänen maalauksiaan.

KUUNTELE TIETOA TUHKASESTA.

Minun mielestä 1930-luvun henkeä on eniten kuoriosan kattomaalauksen koristeaiheessa. Tuo vaaleanruskea sävy ja aavistuksen art decoon viittaava viiva tuo sotien välisen ajan mieleen vanhoista valokuvista ja sukulaistädin ryijyistä.

Usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Saarnatuolin koristeaiheita.

Kirkon vieressä on 1815 rakennettu kellotapuli, jota on korotettu 1850-luvulla. Kerrotaan, että kellotapuli säilyi, kun vähämieliseksi sanottu Elieser Roos kiipesi tapuliin ja kaatoi vettä kirkonpalon kuumentamalle seinälle 1930-luvulla. Aika suorasukaisesti tituleerattu pelastaja Kalajoen seurakunnan sivuilla. :)

Tapulin seinustalla seisoo komea, aika herraskainen vaivaisukko. Vastikään kuulin yhden vaivaisukkojen ulkomuotoon vaikuttaneen seikan. Aika moni ukoista on tehty 1800-luvun Suomen sodan jälkeen, jolloin sotainvalideja on ollut melkoinen määrä. Ukkojen raajarikkoisuus muistuttaa lähimmäisen auttamisesta. Jalattomiakin vaivaisukkoja löytyy, ainakin Raahen museon vaivaistukki, joka onkin vielä vanhempaa perua.

Hurjalta tuntuu ajatella, että ensimmäinen kirkko Kalajoelle on rakennettu Tyngälle jo 1520-luvulla ja tämä on jo seitsemäs paikkakunnan kirkko! Pohjois-Pohjanmaan kirkkokansaa on koetellut Kalajoella niin Isoviha, ukonilmat kuin Suomen sodan vetäytyvät joukotkin kirkkoja tuhoten. Sitkeää sakkia.

Viisikymmentävuotta sitten ripille päässeiden juhlapyhä oli kerännyt sakkia kirkon penkkeihin runsaasti. Pappina toimi rippileirejä tuolloin vetänyt nuorisopappi, joten tunnelma oli aito. Minua kiinnostaa ajan kuluminen ja tuntuu hurjalta, että melkoisen suuri porukka kokoontuu puolen vuosisadan jälkeen yhteen, kun elämä on vienyt eri teille. Taustalla on kuitenkin ainakin yksi yhdistävä kokemus nuoruudesta, rippikoulu.
Kokoonkutsujana taisi olla Kalajoen seurakunta, joten pisteet sinne, tällaiselle toiminnalle, jolla paimen kutsuu laumaa kasaan.

Kirkon eteisessä on vaivaisukko lämmittelemässä. Virkaveli kestää tuulet ja tuiskut ulkona.