Oulunsalon kirkko

Puukotettu alttarimaalaus ja kaksi kirkkopaloa samana päivänä

Oulunsalon kirkon eteisessä on värillinen luonnos fasadista.

Oulunsalon länsitornillinen pitkäkirkko on paikkakunnan kolmas kirkko edellisten tuhouduttua ja se on  rakennettu 1891 Julius Basilierin piirrosten pohjalta ja remontoitu mahdollisimman lähelle alkuperäistä vuonna 2002.

Hautausmaalla on muistomerkki ensimmäiselle Oulunsalon kirkolle, jonka maalaukset olivat konterfeijari-kirkkomaalari Lars Galleniuksen käsialaa. 

Hautausmaalla on muistomerkki tulipalossa tuhoutuneelle kirkolle. Kansantarinan mukaan piispa oli ollut merihädässä ja luvannut rakentaa kirkon Oulunsalon ja Kempeleen välillä, minkä on täytynyt tapahtua ennen vuotta 1655, jolloin Oulunsalon ensimmäinen kirkko paikalle pystytettiin. Seurakunnan verkkosivujen mukaan kirkkoa oli kutsuttu myös uhrikirkoksi, sillä merimatkan onnistumiseksi kauppiaat ja merimiehet alkoivat antaa lahjoja kirkolle taatakseen turvallisen matkan. Lahjoista ei ole enää paljon tietoa, sillä 1720-luvun isoviha vei kalleudet kadoksiin ja osan Pohjois-Pohjanmaan ihmisistäkin pakosalle Ruotsiin tai pakkosiirtona maaorjiksi Venäjälle.

Tämän ensimmäisen kirkon maalaukset oli muistokiven mukaan tehnyt konterfeijari-kirkkomaalari Lars Gallenius, jonka yhden työn, Raahen vanhassa kirkossa ollutta maalausta Tiellä Emmaukseen voi tutkia ainakin Kansallismuseossa (kopio Raahen museon kirkkosalissa).

Maa ja taivas katoavat,
mutta Herran sana pysyy 
iankaikkisesta iankaikkiseen

Oulunsalon toisen kirkkorakennuksen vei tulipalo. Suomalainen Virallinen Lehti 1882 ihmettelee kirkkojen vakuutuksia ja ukkosenjohdattimienn tilaa:

Kirkkoon astuessa puuhun sovelletun uusgotiikan näkee heti. Korkealle kohoavat pylväät ja suippokaarimaisuutta hakevat ikkunat nostavat ajautukset korkeuksiin. Fiilis on samanlainen kuin kymmenen vuotta aiemmin valmistuneessa Lüchowin kädenjälkeä olevassa uusgoottilaisessa Tyrnävän puukirkossa, vaikka Tyrnävällä väritys on pastellisempi. Korkeat ikkunat tuovat valoa juhlavasti aika pelkistetyltä vaikuttavaan tilaan. Tyrnävän kirkossa voisi ottaa oppia Oulunsalon valaistuksesta. Remontissa kirkkoon on asennettu eleettömät valot, jotka eivät häiritse yleisvaikutelmaa. Hienolta näyttää ja valoa varmaankin riittää marraskuun pimeilläkin.

Voisiko ulkofasadin pilastereissa olla viitteitä gotiikan tyylipiirteisiin kuuluvaan "kirkon korsettiin"? Kun gotiikan seinäpinnat kohosivat uusiin korkeuksiin ja ruusuikkunapinta-alat olivat suhteellisen suuria, tarvittiin ulkopuolisia tukirakenteita. Oulunsalon kirkon pilasterit rytmittävät ja ryhdittävät seinää, ne eivät varmaankaan ole vain empirearkkitehtuurin tyyliin klassiseen arkkitehtuuriin liittyviä koristeita, vaan aidosti hirsiseinän tukirakenteita?

Uskomaton ukkonen vei 14. kesäkuuta 1882 Oulunsalon ja Lumijoen kirkot. Samana päivänä salaman sytyttämät kirkot paloivat käyttökelvottomiksi. Oulunsalossa saatiin pelastettua mm. alttaritaulu ja saarnastuoli. Toppeliuksen maalaamaa saarnastuolia säilytetään nykyisin Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa.

Kirkon (mielestäni ei niin kauhean onnistunut) alttaritaulu on pelastettu puukolla leikaten edellisen kirkon tulipalosta, joten nykyisissä kehyksissään se on sommittelultaan aika ahtaan oloinen, mutta henkii historiaa. Maalaus on oululaisen taiteilijan G. A. Dahlströmin vuonna 1855 maalaama. Dahlströmistä en löytänyt mitään tietoja. Aiheena hieman naivilla otteella maalatussa alttaritaulussa on Jeesus ristillä.

Myöskään kirkkosaliin sijoitetuista, uudemmista taideteoksista en onnistunut löytämään tietoa. Ehkä joku voi heittää tietoa blogin kommenttikenttään? Tästä uudesta maalauksesta ja sen rytmistä tykkäsin. Kenen työ on kyseessä? Samaan valokuvaan taltioitui vanhan kirkon palosta pelastettu kynttiläkruunu.

on

Hautausmaalta löytynyt metalliesine, jossa tekstiä.

Erityisesti rannikkokaupungeissa on kirkko- eli votiivilaivoja.

Oulunsalon kirkossa oli Kauneimmat virret -yhteislaulutilaisuus, josta myöhästyin puoli tuntia, kun olin katsonut alkamisajan väärin. Lapsikuoro lauloi ja virsiä oli runsaasti. Eipä joukkoon sattunut kylläkään montaakaan tuttua. Ehkä virret tulisivat tutuksi laulamisen kautta, mutta eivät monetkaan avaudu tällaiselle kirkkoon poikkeajalle, vaikka joukkoon mahtuu läheisiäkin tekstejä ja sävelmiä, jotka menevät ihon alle. 

Taas palaan ajatukseen taiteen-uskonnon-viihteen linjoilta. Pitäisi varmaan laulaa läpi Syntisen virsikirja ja lukea Jaakko Heinimäen ajatukset iskelmien ja lastenlaulujenkin hengellisesti tulkittavista sisällöstä. Jotenkin sellaista aktiivista otetta tässä omaankin tarkkaavaisuuteen kaipailen. Taas kuului kuiskailevan porukka taputuskäytännöistä, kun joku aloitti lapsikuorolle tarjottavat aplodit. Julkisuudessa on käyty keskustelua häämusiikista ja siitä, mikä sopii kirkkoon ja mikä ei. Papitko vetävät linjauksia hääparien kanssa keskusteltuaan? 

Kirkossa oli paljon lapsia, kuten arvata saattaa. Loppuajasta kärsivällisyys alkoi pikkuväellä loppua ja kirkkokansa veisasi lasten liikkuessa aika levottomasti paikasta toiseen. Kiinnitin huomiota, että pieniä lapsia hoitavat äidit osasivat virsien sanat ilman virsikirjojakin, joten joillekin valitut virret olivat läpeensä tuttuja. En päässyt tällä(kään) kertaa fiilikseen. Mitähän tässä nyt on oikein hakemassa kirkkotiellä?