Lumijoen kirkko

Kirkkogotiikkaa lakeuden katedraalissa 

Synkät pilvet lipuvat Lumijoen taivaalla ja ukkosta on ilmassa. Maaseutumaisemien keskeltä näkyy Lumijoen korkea kirkko. Pilvet sopivat tähän kirkkovierailuun paremmin kuin hyvin, sillä ilman hurjaa ukonilmaa kesäkuussa 1882 sekä Lumijoen että Oulunsalon kirkot voisivat olla vielä pystyssä.

Ukkospuuskan polttaman rakennuksen jälkeen Lumijokiset rakensivat seurakunnanhistorian kolmannen kirkon, tällä kertaa tiilestä. Arkkitehtina toimi J. L. Lybeck ja kirkko valmistui 1890. Onko arkkitehtilla ollut taipumusta suuruudenhulluuteen? Vaikka ensimmäisiä rakennuspiirroksia pienennettiin (alkuperäisessä kaavailtiin 1300 paikkaa ja torni oli korkeampi) seurakuntalaisten toiveesta, niin parintuhannen asukkaan Lumijoen kirkko on silti iso. Kirkon sisälle mahtuu kerralla puolet lähitienoon porukasta. Istumapaikkoja on ollut noin 1000 ennen sivupenkkien poistamista! Taitaa kauneimpiin joululauluihin päästä vielä istumapaikalle ihan viimetipassakin. ;)

Tiilinen Lumijoen kirkko näkyy kauas kylälle.

Kirkon eteisessä on pienoismalli Lumijoen 1882 palaneesta ristikirkosta.

Kirkon edustalla on sankarivainajien haudat ja taustalla häämöttää hylätynnäköinen, vanha hautausmaa ruostuneine risteineen.

Kirkon viereen rakennettu tiiliruukki tuotti kirkkoon tarvittavat 700 000 tiiltä. Julkisivussa on seinäpintoja tukevia, gotiikasta kertovia pilastereita. Voisiko kirkossa näkyä minulle tuntematon pyörökaarityyli? Kun kirkon sisälle astuu, on uusgotiikan henki selvää. Saarnatuoli on melko pelkistetty. Saarnatuoliin johtavien portaiden kaide on avoin ja päästää valoa kirkkosaliin. Korkeat sivuikkunat tekevät kirkosta valoisan. Korkealle kohoavat puupylväät, alttariseinän yläosan ruusuikkuna-tyyppinen pieni lasimaalaus ovat selkeitä viittauksia uusgotiikkaan.

Rollaattorit parkkiin ja kirkkoon. 

Vaikka kirkossa on paikkoja nykyään 850 ihmiselle, oli tällä kertaa jumalanpalvelukseen tullut vain 11 seurakuntalaista. Sanajumalanpalvelus pidettiin tänä sunnuntaina klo 13.00, joka oli hämmentänyt osaa kai osaa porukasta. Kuulin jonkun sanovan, että oli tullut kirkkoon vahingossa jo pari tuntia etuajassa odottelemaan. Kanttorin veisuu meinasi jäädä yksinlauluksi kaikuvassa kirkossa, Totuuden henki-virsi oli ainut tuttu ja siihen pääsi hyvin mukaan. Aikamoisen autiota kyllä oli ja sai miettimään taas kerran jumalanpalveluskäytäntöä, perinteikyyttä, mutta myös uudistamistarvetta. Kysymyksiä, joihin en ole oikea henkilö vastaamaan.

Pietarin kalansaalis

Liisi Karjarinnan lasimaalaukset (joita seurakunnan omilla sivuilla kutsutaan lasimosaiikeiksi) ovat valmistuneet 1967. Ihmisten kalastajia Raamatullisessa hengessä vai arjen kuvausta, Lumijoen kalastajia? Lasimaalauksissa on paikkakunnan elinkeinoja. Kylvettyä sanaa ja viljaa niitetään. Kuolemahan kuvatataan myös usein länsimaissa viikate kädessä elämän viljaa korjaamassa, näin taitaa olla renessanssiajalta asti.

Lyhteenpoimijat ja kauan kadoksissa ollut ehtoollismalja.

Totuuden Henki, johda sinä meitä

Kirkon ovet olivat kutsuvasti auki. Väkeä oli niin vähän, että pelkistetyn kirkon penkissä istuessa painui omiin ajatuksiinsa. Kun aiemmin viikolla Haukiputaan kuvakirkossa Raamatun tarinat veivät huomion, oli Lumijoen katedraali pelkistetyn askeettinen ja pyhä. Pappi jutusteli leppoisasti ihmisten kanssa ja kävi kättelemässä lämpimästi kirkonpenkkiin istuneen kirkkotieläisen ennen jumalanpalveluksen alkua.

Pappi, suntio ja kanttori vetivät sanajumalanpalveluksen läpi. Juureva ja inhimillinen ote säilyi, kun pappi kertoi kirkkovuoteen kuuluvasta teemasta (9. sunnuntai helluntaista): Totuus ja harha. Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen ohjaavat häntä totuuteen, sanotaan kirkkovuosikalenterissa. Kuten olen tainnut kirjoittaa aiemmin, niin tämä kirkkovuosikalenteri suuria juhlapyhiä lukuunottamatta on minulle uusi juttu. Miten nämä teemat on päätetty, vuosikymmeniä vai vuosisatoja sitten?

Saarnassaan pappi sanoi, että nykyään ei ole kovinkaan muodikasta puhua synnistä, mutta aihe liittyy totuuden ja harhan teemaan. Jumalanpalvelukseen valituissa virsissä on kattava yleiseettinen käytösohjeistus ja syntiluettelo, joita noudattaakseen ei varmaankaan tarvitse olla edes kristitty. Myös ihan yleissivistykseen kuuluvaa vuorisaarnaa siteerataan aika tiuhaan ja sieltä oikean ja väärän erottamiseen voi kuulemma etsiä tukea. Käytännössähän ohjeet ovat niin vaikeita, että syntisiä tässä väistämättä ollaan. 

Saarnasta ja sanomasta on vaikea kirjoittaa, kun teksti on minun tulkintaani. Papilla oli melkoisen tiukka ote synnin suhteen. Saarnassa huumorin rinnalla tuli lauseita "mustavalkoinen ajattelu ei ole syntiä". "Tyhmä mies rakentaa talonsa hiekalle ja synnit on helppo erottaa totuudesta." Raamatun viesti on kuulemma selkeä (kun taas minusta tuntuu ristiriitaiselta ja monitulkintaiselta). 

Olisipa helppoa, jos maailma tai uskonto olisikin niin mustavalkoinen, siihenhän tässä on kaipuu. Saarnatuolista ei toistaiseksi tosiaan ole juuri puhuttu synnistä tai ohjattu lujin ottein oikealle tielle. Kesän ajan on tullut enemmän porkkanaa kuin keppiä. 

Pappi jatkoi kuinka esim. geenien syyksi ei syntejä voi laittaa. "Jos isoäitini on saita, niin minun on jälkeläisenä taisteltava sitä vastaan". Saarnan edetessä saattoi aavistella mihin ajankohtaiseen keskusteluun pappi halusi puuttua ja sieltähän se sitten tuli: homoseksuaaliset suhteet ovat syntiä. Noin mustavalkoisesti ja selkeästi saarnatuolista, että tuntui hurjalta viimeaikojen keskustelua vasten. Millainen on papin/ seurakunnan oman näkemyksen rooli saarnoissa? Mitä saarnataan muissa seurakunnissa? Konservatiivisen näkemyksen rinnalla on eri papeilla varmaakin (minunkin ajatteluun paremmin sopivat) liberaalimmat näkemykset, kuten tässä kirkkotiellä on saanut huomata. Mutta kuinka suuri valintatalo kirkko ja eri seurakunnat ovat? Toimiiko tämä niin, että poimitaan ne itselle sopivimmat näkemykset?

Minuun kolahti irrallinen lause, että "kirkossa käyminen ja uskossa eläminen ei ole mikään harrastus vaan elämäntapa". Harrastushan tämä blogi toistaiseksi ainakin on, saa nähdä mihin tie vie. Olisikin itseasiassa paljon helpompi keskittyä taiteen ja arkkitehtuurin käsittelyyn, mutta se olisi puolinaista, kun kyseessä on kirkkoarkkitehtuuri. 

Mielessä on se, kun kiersin aikoinaan Romanian luostareita pikakelauksella (5 luostaria päivässä palkatun lada-kuskin ajaessa ylinopeutta paikaista toiseen). Siinä ei paljon uskonasioita (juuri niitä luostareihin keskeisesti kuuluvia) tullut kameran räpsymiseltä mietittyä. Kyllä kirkkokierroksiin ja vähän omaan kilvoitteluunkin kuuluu katsella missä näin kirkkotieläisen näkemyksen mukaan Suomen seurakunnat menevät. Tällä kertaa ei varmaankaan kovin hyvässä jamassa, jos jumalansanaa tosiaan on kuulemassa me yksitoista ihmistä.

Alttaritaulua Lumijoen kirkossa ei ole. Katse kiinnittyy suureen valko-harmaaseen liljaristiin. 

Lumijoki Kyrckio Kalk Anno 1751

Lumijoen kirkkoon tilattiin hopeinen, kullattu ehtoolliskalusto 1751 ja pian esineet varastettiin. Ihmeenkaupalla kalustoon kuulunut ehtoollismalja palautui seurakunnalle 1923 Vienan Karjalasta, jonkin talon astiahyllyltä. Palautumisajankohta sijoittui Heimosotien aikaan (minulle aivan uutta tietoa tältä ajanjaksolta taas historiasta). Aika pitkä oli harharetki, noin 140 vuotta!